Harrastuksesta työ lintujen ja muiden eläinten parissa

1963 sain ensimmäiset häkkilintuni.  Olin heti myyty ja en tiennyt upeampaa lintuja kuin timanttikyyhky.  Olin vasta 10v, mutta suunnitelmat ja haaveet veivät minua kohti lintujen maailmaa.
Asuimme kaupungin talossa ja ovinumeromme oli 176.  Kasvuympäristö ei varmasti ollut kaikkein turvallisin ja kehittävä.  Tuosta ympäristöstä pääsy pois ei onnistunut helposti.  Sinulla piti olla jotain joka oli vahvempaa kuin ympärillä olevat paheet.  Minulla oli  minun linnut.

Pääsen Korkeasaareen töihin.  Olin liian nuori aloittamaan työelämän, mutta Ilkka Koivisto uskoi että osaan tarjotun työn.  Oppi-isäni Anthony Bosley piti Heinolassa Lintutaloa ja antoi mahtavat suositukset Koivistolle.  Menin hoitamaan erikoislinnut ja nuoret erikoishoitoa vaativat eläimet.
Töissä vasta viikko kun siperiantiikeri hylkäsi kaksi pentua Mao ja Manu.  Muutin saareen ja nukuin ja söin niiden kanssa.  Mao ikävä kyllä kuoli, mutta Manusta tuli kova jätkä.  Se seurasi minua joka paikkaan ja roikkui kulmahampaalla saappaan reunuksessa kun oli epävarma.
Aamulla ennekuin saari aukesi kävimme lenkillä ja meressä uimassa.  Syksyllä Manu oli jo iso ja muille vaarallinen.  Tein siitä todellisen tiikerin.  Koulukin oli jo 2kk myöhässä ja kun Koivisto tajusi sen ajoi hän minut pois saaresta.  Olin 14v ja kesyttänyt tiikerin.

Oma lintuharrastus ja lintujen määrä oli kasvanut jo siihen tasoon että haaveilin jo 16 vuotiaana omasta lintukaupasta Helsingissä.  Harrastin kaikkia eläimiä. 
Siskoni ratsastivat Ruskeasuolla ja Kilossa.  Aloin tykätä myös hevosista entistä enempi.  Päätin että kun hetki on, niin ostan heti hevosen kun siihen on mahdollisuus.

17v on liian nuori perustamaan omaa yritystä.  Siskoni Annika oli kuitenkin vanhempi ja hän kirjoitti nimet paperiin.  Kapteenin Lintukauppa Oy perustettiin ja avasi ovensa Uudenmaankatu 27:ssä.
Avajaisissa oli vieraana oma luokanvalvojani joka oli aina puolellani Pohjois Haagan Yhteiskoulussa. En ollut varmasti mikään helppo nuori.  Hän toi kuulemma onnittelut myös kouluni rehtorilta.

Tuskin toi koska rehtori oli juuri minut erottanut koulusta.  Varsinaista syytä erottamiseen hän ei kertonut, mutta luulen että hän oli ostanut minulta auton johon ei ollutkaan tyytyväinen.  Saattoi häntä painaa joku muu pienempikin juttu.
Ehkä olin myynyt koulun Hurriganesin konserttiin pääsyliput kahteen kertaan tai joitain.  Jos myin, niin minulla oli siihen täysi oikeus, koska Häkkinen asui naapurissa ja olimme aina hiekkalaatikolla tapelleet itsemme verille.  Kisse tykkäsi että jotain pitää saada jos keikan myy ja hoitaa.  Kisse oli myöhemmin välillä lintukaupassa töissä purkamassa rekkaa tai konttia.  Kisse oli Hurriganesin basisti isolla B:llä.

Kisse ei kuitenkaan kestänyt elämän kovuutta ja julmuutta.  Lähti liian aikaisin lätkimään muualle.  Oltiin kavereita ihan loppuun saakka - hyviä kavereita - elokuvatähtiä - taiteilijoita ainakin elämän.  Oltiin Haagan kundeja ilman mitään.

Kapteenin Lintukauppa oli mahtava projekti.  Se oli parasta ja antoisinta aikaa.  Juuri sellainen työ mistä olin aina haaveillut.  Yritys menestyi koska lemmikkieläin buumi alkoi.
Olin vasta päässyt Haagan kuvioista irti kun huomasin että nyt on aika tehdä tätä työtä paljon ja kovaa.  Helsingissä oli must ostaa joku lemmikki Kapteenin Lintukaupasta.  Meillä oli kaikkea; käärmeitä, liskoja, niveljalkaisia, lintuja, nisäkkäitä, kaloja, hevosia jopa poroja.

Siskostani Liisasta ja Ritusta oli korvaamaton apu tässä bisneksessä.

Seuraavina vuosina toimme maahan lähes yksinoikeudella Suomeen  linnut, käärmrrt, kilpikonnat, hämähäkit, muut lemmikit sekä akvaariokalat.  Lisäksi aloitimme tuoda maahan myös tarvikkeita lemmikeille ja koirille.  Suurin hittimme oli kissanhiekka jota kukaan ei vielä tajunnut - sille naurettiin.  Kesko uskoi ideaan.
 

Tarina kuinka kissanhiekka rantautui Suomeen ja ryminällä.

Vuonna 1987 tajusin että Kapteenin Lintukauppa olikin jo suuri yritys.  Henkilökuntaa oli paljon.  Oli omat toimitilat ja varastot Varistossa, muutama liike ympäri Suomea ja joka päivä palaverissa.  Tämä ei ollut sitä työtä jota halusin enää tehdä.  Vietin joka päivä enempi ja enempi aikaa lintulassani jossa kasvatin lintuja.  En edes halunnut lähteä töihin ja johonkin uuteen palaveriin.

Yksi päivä en vain enää voinut katsoa tuontilintua tai eläintä silmiin.  Ajattelin että se oli joskus ollut villi ja vapaa. Minä olenkin se paha joka myy tuon eläimen.  Myyn vaikka eivät ehkä osaa häntä hoitaa. Kauppa on kuitenkin taito ja minulla veressä, niin ei haittaa - koitin ajatella jonkun aikaa näin.  Ei sopinut tämä kuvio enää  minulle.  Veressä sopii kyllä, joten myin Tamrolle koko yrityksen.  Tämä lääkekonserni antoi hienon hinnan koko yrityksestä kiinteistöineen.  He saivat myös mahtavan yrityksen jolla oli huimat kasvunäkymät.

Ensimmäinen hevonen oli sh ruuna Tero jonka ostin tunnetulta ravimieheltä Armas Armiselta.  Tero oli mitätön hevonen eikä juoksija.  Vaihdoin sen heti seuraavalla viikolla tosi mielenkiintoiseen hevoseen.  Pieneen sh oriin Kotomies.  Kotomies olikin jo jotain suurta vaikka vain 145cm korkea.

Suomessa alettiin puhua piensuomenhevosen tärkeydestä.  Minulle se sopi hyvinkin, koska minulla oli kaunein ja ratsuksi sopiva.  Ainoa ongelma oli että Kotomies ei ollut kuin ajolle opetettu.
Ratsun opettaminen oli asia jota en ollut ennen tehnytkään.  Onneksi oli ystäväni Mara.

Mara oli Haagan kovin kundi ja teki mitä vaan, eikä pelännyt ketään.  Mara oli käynyt  Ruskeasuolla ratsastamassa.  Varmasti vähintään ratsumestari tuolla koulutuksella.

Maran äiti on muuten Annika Piha, joka teki Marimekolle ne kuuluisat raidat.

Kotomiehestä tuli Suomen ratsujalostuksen helmi.

Lue juttu:
Juttu miten Mara opetti Kotomiehen
 

Pira jota ikävä vieläkin

Jos joku hevonen on sinulle tärkeä, niin ole siitä ylpeä ja usko sen hyvyyteen.  Meillä kaikilla on joku hevonen joka opettaa meille asiat ja jota sydämessämme aina kunnioitamme.  Hienointa on jos tuo hevonen on vielä hyvä ja johtaa sinut menestykseen.

Pira tuli minulle Virtasen Tarmolta Kärkölästä.  Tamma jonka ohjat olivat herkät ja saivat sinut tuntemaan itsesi kuninkaaksi.  Yritystä aina joka paikassa.  hevonen joka osasi kaikki maatalon työt ja osasi vielä juosta.  Piralla sain kyydit jota en ennen ollut tajunnut että suomenhevonen voi päästä.

Ajoin Piralla Lahdessa kilpaa ja olin heti toinen.  Vermon ravirata oli juuri valmistunut ja ajoin Piralla avajaisraveissa.  Voitto oli tulossa, muuta tulikin kolari viimeisessä kaarteessa.  Näin joskus vaan käy.

Pira teki 13 varsaa.  Varsa Pikantti juoksi meille menestystä ja kunniaa.  Pikantti oli kolmas tamma joka alitti suomenhevosten valiorajan.  Piakantti oli ensimmäinen valiotamma joka varsoi elävän varsan Suomessa.  Varsa oli Piketti joka juoksi meille ennätyksen 1,26.  Piketti varsoi myöhemmin yhden Suomen parhaista hevosista Villi Arin.

Kun taloa tai tallia vaihdettiin Pira oli aina mukana.

Lue juttu Pira osasi puhua
 

Cannon voitti aina kun rahat oli loppu

Cannon kilpaili paljon ja voitti urallaan vain kolme kertaa.  Joka kerta hän voitti kuitenkin tarpeeseen.  Kerran oltiin päästy Killerjärvelle Jyväskylään.  Takaisin ei oltaisi sitten päästykään, niin oli rahat loppu.  Onneksi minulla oli Cannon.  Auton takana vähän amerikankieltä ja ylivoimaiseen johtoon ja voittoon.  Cannon oli ensimmäinen lämminveriseni.

Kuvassa Berhandilaisen ja Tanskandogin risteytys Bamba.  Iso ja aivan mielettömän vahva koira.  Hyppäsi kerran hevosauton ikkunasta tielle kun lähdin hakemaan dieseliä asemalta.  Jäi Fiat 600 alle.  Jouduin maksamaan 300,- markkaa kuskille puskurista ja maskista.  Niin meni palasiksi heikko auto.  Bamballe ei edes naarmua.

Kerran hyökkäsi joku hullu taloon yöllä kun oltiin nukkumassa.  Varmaa oli ettei tunkeutujalla ollut hyvät aikeet.  Heräsin siihen kun sänky tärisi - Bamba murisi.  Bamba odotti kyykyssä jalkojeni juuressa valmiina kuin tiikeri hyökkäykseen.  Ovi potkaistiin auki ja saman tien potkaisi äijä melkein tyhjää.

Bambaa potkaisi hevonen takapolveen eikä hän siitä selvinnyt.  Hengenpelastaja oli pois.

Larssi tulee töihin ja menestys alkaa

Lars Erik Stenberg on hevosmies.  Hänellä oli aina ratkaisu asioihin.  Ei aina pysynyt kyllä kyydissä kun hevosia tuli ja meni.  Ne jotka hän halusi jättää valmennukseen, ne jätettiin.  Menestys oli mahtavaa ja voittoja ja rahaa tuli.  Lehdet kirjoittivat ja oltiin huipulla.

Larsilla oli hyviä periaatteita.  Jos ravit alkoivat klo 13.00, niin paikalla piti olla klo 11.30.  Jos lähtö oli pihasta klo.10.00, niin varmaa oli että hevosauto lähti.  Monet oli ne kerrat kun ajoin perässä henkilöautolla raveihin.

Jos muistan oikein Lars Erik voitti yhtenä Turengin vuosista yhteensä 27 kertaa hevosillani.

Lars Erik on nykyään Suomen parhaita valmentajia ja yhtä tarkka vieläkin.

Huomaa kuvan vasemmassa reunassa valmennuskärryt.  Ne on tehty vanhasta lavakärrystä.  Lava pois ja tilalle nojatuoli.  Edessä tilsasuoja / jalkatuki.
Aivan mielettömät mukavat kärryt ajaa.  Kerran nukahdin Piraa ajaessani.  Pira meni pikku hölkkää varmaan pari tuntia.  Kun heräsin, niin ajoin ison maatalon pihaan ja juotin Piran.  Kyselin vanhalta isännältä missä päin sitä oikein ollaan.  Oltiin tosi pitkällä ja mukava talo, niin jäin yöksi.
Isäntä oli suurtilallinen ja tosi ystävällinen minulle.  Osti minulta myöhemmin neljä hevosta, auton, papukaijan, akvaarion, mopon ja vaikka mitä.  Taisi ottaa minut ottopojaksi. 

Pepen emä: Hilaron Armi johti aina alussa, sain rauhassa taakseni katella

Pepe toimi välillä lapsenvahtina jos ei ollut lenkillä

Pepe tuli minulle varsana.  Opetettiin ajolle ja tuntui alkuun ihan tavalliselta hevoselta.  Kerran lenkillä toisen hyvän hevosen rinnalla innostui, eikä päästänyt parempaansa millään ohi.  Ravia tuli kuin koneesta vaikka oli vasta 3v.  Meni kilometrin suoran niin kovaa etten uskaltanut edes hengittää.

Pepe teki hienon kilpauran kilpaili 225 kertaa ja oli 40kertaa kolmen joukossa.  Voitti 20 kertaa.
Ajoin Pepellä myös itse välillä kilpaa.  Mieluisin video kotona on Pepen voitto Lahdessa 26.12.1985 kuskina Juha Harri Ruutsalo.

Ostin myös Pepen emän tamma Hilaron Armin.  Kuuma tamma joka lähti aina startista kovaa.  Armilla sai johdon heti ja aina.  Kerran Lahdessa 40m takamatkalta johdin jo 160m ajon jälkeen.  Lopussa kuitenkin jaetaan palkinnot ja Armi jaksoi vain kaksi kertaa johtaa maaliin saakka.
Siitostammaa Armista ei tullut.  Pepe oli selvästi paras jälkeläinen.

Loppuajasta Pepestä tuli vähän hengetön hevonen ja se ei aina viitsinyt yrittää aivan kaikkea.  Pepe oli kuitenkin tehnyt hienon päivätyön, niin se sai jäädä vielä joksikin aikaa pihahevoseksi.

Pepe oli aina pihalla vapaana ja kävi joskus itsekseen pikku lenkkejä naapuristossa.  Perheeseen syntyi ensimmäinen lapseni Ramona.  Kun Ramona nukkui pihalla vaunuissa seisoi Pepe aina vieressä.  Välillä nuuskaisi vauvaa että kaikki on hyvin.
Kerran meille oli tulossa vieraita ja katselin ikkunasta kun he nousivat autosta ulos.  Pepe katsoi vieraita ja korvat luimussa käveli kohti ja polkaisi etujalalla.  Vieraat olivat hevosmiehiä joten ei pienestä säikähtäneet.  Kiire tuli kuitenkin rohkeimmalle.  Hän juoksi kolme kertaa auton ympäri Pepe perässä ennen kuin pääsi pujahtamaan autoon sisään.

Tämä aina kiltti ruuna olisi varmasti silloin purrut jos olisi saanut kiinni.

Pepe sai olla tasan vuoden viimeisin kilpailunsa jälkeen pihahevosena ennen kuin vein hänet pois.

Ramona sai ainakin pikkuvauvana nauttia hyvästä lastenvahdista ja varmasti muistiin tallentui hevosen kaunis ja pehmeä tuoksu.

Erityinen kiitos myös Pepen loppuajan hoitajalle Seppo Hagertille.  Hän saattoi valmennusajon jälkeen jopa tunnin tehdä Pepelle vesikampausta ja jakausta harjaan.
Seppo on vieläkin tarkka hevosmies ja hänen hevosensa ovat aina siistissä kunnossa.

Pikantti 24,8a oli parasta mitä suomenhevonen on.  Pira oli Pikantin emä.
 

Pikanttia makua kuningatar kilpailuun

Pikanttia hoiti lähes koko sen uran ajan Hannu Heinonen.  Hän tuli kysymään töitä Turenkiin tallillemme.  Myös hevosmiehen poika kuten Lars Erik.  Kotoisin Hannu oli Turengista.
Hannun työ oli hoitaa yhtä hevosta aamusta iltaan.  Näin siksi koska olimme tajunneet Pikantin hyvyyden ja mahdollisuudet.  Pikantti oli hevonen johon kannatti varmasti satsata.

Kerran katselin keittiön ikkunasta kun Hannu valjasti Pikanttia valmennuskärryjen eteen.  Hommaan kului aikaa yli puoli tuntia.  Oli pakko mennä ulos sanomaan että nyt jo se tamma valjaisiin ja matkaan.  Hannu joka oli rauhallisuuden perikuva katsoi ja sanoi takaisin; ei ne sun Helsinkiäsikään tunnissa rakentaneet.

Esko Keräsellä oli talli Riihimäellä jonne on meiltä 25km matkaa.  Esko soitti ja kertoi minulle mitä oli päivällä tapahtunut.  Hän oli ollut lenkillä tallinsa lähellä hyvällä hiekkatiellä.  Pikantti oli tullut jostain metsästä siihen rinnalle ja Hannu oli pyytänyt jotta ajettaisiin suora vähän reippaampaa.
Ei mikään erikoinen lämpöinen Eskolla valjaissa, mutta kilpahevonen kuitenkin.  Esko päästi suoran niin kovaa kun hänen hevonen pääsi.  Hannu oli vain istunut rauhassa vierellä ja pidellyt Pikanttia  kiinni.  Näin oli mennyt kaksi kilometriä.  Hannu oli sitten avannut suunsa ja sanonut;  ajelenkin tästä kotiin reippaampaa ja hävinnyt mutkan jälkeen alta pois.  Sinne oli jäänyt Ruotsin tuonti, vaikka esko oli koittanut vielä Pikanttia tavoitella.

Kun Pikantti juoksi ennätyksen Vekkuliinaa vastaan Lappeessa mentiin ensimmäinen puolikas 1,22 ja toinen 1,19.  Puikkosen Petelle olin antanut ohjeeksi että tähän kisaan syödään Vekkuliina.  Mahtava ennätys tuli 1,24a mutta Vekkuliinasta ohi ei päästy.  Vuosi oli 1983.

Pikantti oli ensimmäinen valioaikainen tamma Suomessa joka varsoi elävän varsan.  Vekkuliina oli varsonut, muuta ei ollut vielä saavuttanut ennätystään varsoessaan.
Oli typerää siirtää tällainen tamma siitoksen.  Suomen Hippoksella oli kuitenkin projekti jossa pyrittiin saamaan hyvät sh tammat aikaisin jalostukseen.  Tammoille luvattiin hyvät kasvattajarahat jos näin tehtäisiin.  Näin tein, mutta rahoja ei tullutkaan, koska projekti peruuntui.

Kari-Markku Karjalainen käveli yksi iltaa tallilleni Kirkkonummelle.  Minulla oli monia aivan mielettömän hyviä sh tammoja.  Ne olivat selvästi Suomen eliittiä.  Karjalainen käveli jokaisen karsinan ohi ja kysyi aina hevosen kohdalla; mitä tämä maksaa?  Aina sanoin hinnan.
Luulin että hän jahtaa Mutrin Lennon tammajälkeläistä.  Pikantin kohdalla panin silmät kiinni kun sanoi hinnan. En kehdannut katsoa silmiin ja nähdä miten mies säikähtää noin kovaa summaa. - hyvä konsti.

Kun talli oli kävelty päästä päähän kysyi Karjalainen; no mitä ne kaikki maksaa yhteensä, jos kaikki ostaa?  Minä vähän vihaisena takaisin; laske itse summat yhteen kun olet ne kaikki kuullut.  Vastaus tuli heti; tuo huomenna Orimattilaan.  Sanoin ettei kaikki mahdu kerralla samaan autoon.  Karjalainen takaisin: ihan sama kunhan Pikantti on ensimmäisessä kuormassa. 

Oli elämäni helpoin ja paras myynti vielä tänäkin päivänä.

Kari-Markku Karjalainen on oikea mies - osti kaikki.  Kun maksoi, niin hymyili.

Huutokauppa oli ajan henki

Hevosmarkkinoiden jälkeen oli luontaista myydä hevosia huutokaupoissa.  Veijo Toivonen järjesti vuosittain useita hevoshuutokauppoja  mm. Teivossa, Vermossa, Metsäpirtissä jne...
Minulla oli kunnia olla noissa huutokaupoissa meklarina.  Päivän aikana myimme jopa 200 hevosta.  Rytmi oli kiivas ja kauppa kävi.

Meklarina sain olla aitiopaikalla toteamassa vanhan markkina-ajan henkeä.  Konstit ja tavat olivat aina miestä myöten.  Korkein hinta otettiin mihin pystyttiin.  Välillä tuntui että hevonen oli menossa ilman.  Silloin piti heti heittää huuto ammattiostajalle tai itselle.
Kerran pamautin kiinni hienon lv-ravurin 2.800,- Fim.  Veijo kysyi että kuka ja missä oli ostaja;  Vastasin että se oli Allan Korpi. Jatketaan vaan myyntejä että päästään kotiin jatkoin.
Seuraava hevonen meni lähes samaan hintaa ja oli yhtä kaunis.  Veijo kysyi että oliko taas Aku?  Ei Veijo, se oli yks lintukauppias Helsingistä.

Juha hyvä niin että joku muu, koska Aku on lähtenyt kotiin jo tunti sitten.  Ihan piruittain painoin kaksi seuraavaa vielä Akulle.  Niin oli hieno luotto meidän kesken; jos hevonen oli hyvä ja edullinen, niin tärkeää oli että se saadaan hankittua.

Aku maksoi hevoset Veijolle ja sanoi seuraavan kerran Vermon raveissa minulle; Juha, se meni hienosti siellä  Tampereella.  Jos voin jotenkin auttaa niin sano vaan.

Apua Akulta tuli heti seuraavassa huutokaupassa.

Amerikkaan

Kirjoitin joskus jutun kun lähdin Amerikkaan

t. Pilke 26,9a 108st 12-18-13 emä: Eturi  isä: Totti, joka astui minulla -83
 

Kasvatustoiminta

Minulla on syntynyt yli 50 varsaa.  Eniten on syntynyt suomenhevosvarsoja.
Orit ovat astuneet n. 700 tammaa

Siitosoreja:
Kihin Muisto:          oli kallein koskaan myyty sh ori.  Astui minulle n. 400 tammaa
Totti:                        astui muistaakseni 17 tammaa
Hytke:                      ei astunut. ostin sen kun se oli niin huonosti hoidettu.  Lihotin ja vein pois.
Hilun-Vihu:              astui n. 40 tammaa
Nevele Fever:         astui n. 100 tammaa
Koniak:                    tämä arabi ori astui n. 20 tammaa
Hopalong Cassidy:  ratsu/täykkäri astunut n. 50 tammaa

Erityisen hieno ori on nykyinen siitosori Hopalong Cassidy.  Tämä herrasmies ei räyhää eikä pelleile koskaan kisapaikalla tai kotona.
Et voi tunnistaa häntä samaksi hevoseksi kun otan hänet siittolassa ulos kopista ja lähden kohti pukkia jossa sperma kerätään.  Siinä on oltava hevosmies ja hevonen herra.

Aivan mahtava ori Hopalong Cassidy.  Uskokaa se jättää jotain suurta vielä maamme ratsuhevos jalostukseen.  Sen varsat ovat aivan yli hienoja.  Todellisia muskeli pommeja - ne lentävät korkealle.

Yhdessä opetetaan Tobleronea Rosalle; minä, poikani Robert ja Rosa

Minulla oli vähän aikaa valmennustalli Vermossa.  Hevoset menivät hienosti.  Paras viikko oli 9 voittoa.  Kauppa kävi ja elämä hymyili.  Lapset syntyivät ja ilma oli kaunis kuin morsian.

Yksi päivä kyllästyin suomenhevosiin.  En enää nähnyt niissä tulevaisuutta.  Oli tullut uusi ryhmä suomenhevosen harrastajia.  Heille hevonen ei ollutkaan enää hevonen.  Ei nähty oman hevosen yli.  Ei arvostettu parempaa.  Romutettiin vahojen suomenhevosmiesten ja hevosen arvo. 

Tämä tätien ryhmä perusti erilaisia seuroja ja rupesi yllättäen puhumaan yksinoikeudella suomenhevosen puolesta.  Oli siis aika siirtyä syrjään ja antaa kenttä heille.  Minun ajatusmaailmaan ei sopinut että suomenhevonen on söpö pikku oma kulta joka pitää pelastaa ja jonka ei tarvitse palvella. 
Ei myöskään se että; sh pitää saada ostaa 800,-€ ja sitten itse epäonnistua ja puhua onnistumisesta.  Arvo oli menetetty.  Oli vuosi 1993.  Edelleen vuonna 2008 on hinta ja tyyli edelleen sama.  Onneksi tajusin olla pois näistä piireistä nuo kuluneet 15vuotta.

Aina joku voi sanoa; hyvät maksavat tänäkin päivänä paljon. 
Vuonna 1991 Kihin-Muisto maksoi 1.000.000,-
Tiedän varmasti hintatason vuonna 2008.  Olen koittanut ostaa Ponuveikkoa.  Keskustellut Hermelistä.  Yhdestä orista jota en edes Teille mainitse.  Olen iloinen jos uusi suomenhevosen nousu tulee.  Ja olen varmasti iloinen siitä jos suomenhevonen pystyy vastaamaan nykypäivän haasteisiin hevosena.

Ratsuhevoset tulevat hiipien talliin Kirkkonummelle
Ratsut tulivat pikku hiljaa lasteni myötä kuvioihin.  Oli hienoa ja kivaa aloittaa tehdä työtä ratsuhevosten parissa ja samalla nähdä kuinka oma lapsesi ammentaa kaiken hevosmiestiedon ja -taidon mitä on tarjolla.  Vaikeus on se päivä kun huomaatkin että lapsesi onkin sinua taitavampi hevosmies.  Ensin yhdessä pienessä asiassa ja yksi päivä kaikessa.  Älä kuitenkaan murehdi itseäsi, vaan ole iloinen ja ylpeä että olet saanut annettua taitoa ja  perinnettä seuraavalle sukupolvelle käytettäväksi.
Minun ei ole ollut vaikeaa tunnustaa lasteni hevosmiestaito ja paremmuus.  Olen ennemmin ottanut uuden suunnan ja koittanut alkaa oppia lisää heiltä.  Heille monesti ratkaisut ovat niin helppoja.  He ovat eläneet hevosten parissa syntymästään saakka ja kasvaneet kiinni tähän lajiin.

Ramona   on tarkin hevosen hoitajaa minkä tiedän.
Robert     ei harrasta hevosurheilua, mutta se ei tarkoita ettei hän taitaisi tätä vaikeaa alaa.
Rosa        yllättää aina rauhallisuudellaan ja sillä miten hän pystyy saamaan hevosesta ulos niin paljon.

Ramona opetti ajolle ja räkänokka Rosa oli aina kyydissä

Rosan ja Tobleronen tarina.

Rosa oli haaveillut pitkään omasta ponista.  Räkänokka säästi rahaa sitä varten että saisi ponin ostettua ja  haaveensa toteutettua.  Rahaa oli kasassa jo kokonaista 4 markkaa.
Lähdettiin siis hakemaan ponia Rosalle Hämeenlinnasta.  Antti Latvala on Valjaskolmion omistaja, mutta ennen kaikkea hevosmies.

Matkalla Rosa pitää ponirahojaan - 4 markkaa koko ajan tiukasti nyrkissä.  Ponin osto on elämää suurempi asia ja poni on pakko saada.  Riihimäen kohdalla ajettaessa Rosa nukahtaa auton takapenkille.  Päätettiin että napataan siltä rahat kädestä yhdessä Robertin kanssa.  Kun herää, niin ei saakaan ponia.  Julmaa, mutta elämää.

Jos joku on sitkeä, niin tämä räkänokka oli.  Puristi rahoja kädessään nukkuessaankin niin kovaa ettei saatu niitä millään pois.  Ponin osto oli elämää suurempi asia ja säilyi vahvana läpi unen.

Antti esittelee ponia ja kysyy Rosalta; haluaisitko tämän ponin?
Ennen kuin kukaan tajuaa mitään, niin Rosa antaa 4markkaa Antille ja sanoo; JOO!
Antti laskee rahat ja katsoo minua aivan ihmeissään.  Nyökkään Antille ja sanon että taisit Antti juuri myydä ponin tälle pikkutytölle.  Antti ei kysele lisää rahaa vaan sanoo Rosalle; muista tulla sitten hyväksi ratsastajaksi.  Rosa; JOO!

Kyllä oli kaunis ja ylpeä ilme tytön silmissä.  Hän oli tehnyt elämänsä suurimman ja ihanimman kaupan.

Antti ei palanut aiheeseen pitkään aikaan.  Ponikauppa tuli kuitenkin takaisin vasta myöhemmin.
Vein kerran koko autokuorman Antille erilaisia nahkatavaroita.  Kun maksun aika tuli, niin Antti pani käden taskuun ja kysyi minulta: saako Juha tavarat maksaa heti?
Vastasin reteesti takaisin: Antti tietenkin saa, kunhan vaan rahalla maksaa.

Kymmenen markkaa lensi tiskille.
Homma oli selvä kuin pläkki.  Tajusin homman heti.  Toblerone tuntui silti vielä halvalta.  Lisää en kysellyt vaan löin kympin taskuun ja olo tuntui rikkaalta.

Antti Latvalalle, joka on myynyt tuhansia satuloita ja tarvikkeita kiitos siitä; että myit niin hienon ponin kuin Toblerone Rosalle.  Antti ei ole pelkästään hevostarvikekauppias.  Hän on ennen kaikkea hevosmies joka ymmärtää hevosta ja siinä ohella sattuu myymään myös hevostarvikkeita.

Alkoi Tobleronen koulutus.  Siinä oli mukana koko perhe.  Suurimman työn teki isosisko Ramona joka leipoi ponista upeasti käyttäytyvän settiksen.  Ponin jolla voi ajaa, ratsastaa ja jonka selässä oli luottavaista olla.  Ponin jolla voi hypätä kaikki esteet harjanvarresta polkuautoon.  Niin varman pelin, että Rosa jopa nukahti kerran Tobbiksen selkään kun oltiin laitumella syöttelemässä.

Tyttö joka pystyy nukkumaan poni selässä on yhtä.
 

Ylpeä hevosen omistaja ja Brunella

Hevosmies syntyy äidinmaidosta.

Pakko vähän keskittyä tässä historiassa Rosaan, koska hän on se jonka kanssa yhdessä teemme nykyään tätä hevostyötä.  Kaikki lapset ovat yhtä rakkaitta, muuta Rosan kanssa työ on nykyään samaa.

Rosa oli hän joka nuorimpana joutui aina vähän huijatuksi ja joka otti hommat niin tosissaan.

Kerran oltiin Ramonan ja estehevosen kanssa Fasan Kartanon sänkipellolla hyppelemässä olkipaalien yli.  Rosa halusi mukaan, mutta sanottiin hänelle että tänään hypätään isoja esteitä ja siihen ei pikkutytöt pysty.

Rakennettiin paaleista kunnon esterata Fasan pellolle.  Roosa laukkaa yllättäen128cm korkealla kuvan  Wales B-section ponilla Brunella pellolle.  Kysyy kuin ammatti esteratsastaja: mikä on homman nimi tänään ja mitä pitää hypätä.
Rosa, rata on tosi vaikea ja radan nimi on Fasan maku joten takaisin talliin ja nukeilla leikkimään.

Kuinka sillä voi olla sellainen nimi?  Se on Rosa siksi että kun vedät turvallesi tohon pellolle esteen jälkeen, niin tunnet suussasi mullan maun ja se on juuri se Fasan maku.  Joten älä hyppää!

Laitoin Ramonalle paalit kasaan ja treeni alkoi.  Vaikeaksi esteeksi tein olkipaaleista levän neljän paalin korkuisen okserin jossa oli kolme paalia myös leveyttä.  Este oli niin korkea että ajattelin että nyt lähtee Rosa ainakin kotiin.

Mä haluun hypätä kanssa noi kaikki esteet sanoi pikku pilotti ja kuumittaa poniaan.
Ok.  Tuu sitten, mutta sitten et Rosa saa itkeä kun lennät peltoon ja suu on täys multaa.

Kaikki hienosti alkuradasta.  Tullaan jätti okserille ja selvästi Rosaa jännittää.  Pistää painetta poniin ja kantapäät syvälle.  Hyppy lähteekin sika kaukaa ja Rosa ei ehdi hyppyyn mukaan.  Poni ja tyttö käyvät lähes pilvissä.  Rosa turvalleen peltoon.  Katsoo meitä ja sylkee multaa suustaan ja sanoo; ei maistu mitään!  Ei mennyt multaa yhtään suuhun!

Kun juoksee ponin perään tallille, niin nähdään juoksutyylistä; hartiat ja kädet alhaalla - osaa se näköjään itkeäkin.

Jos tänä päivänäkin kysyt Rosalta miltä Fasan pellon multa maistuu - niin ei myönnä vieläkään.
 

Selässä oltiin aina ja se oli toinen koti

Eka kansallinen liian nuorena oli voitto

Ollaan menossa ensimmäisiin kansallisiin ponikisoihin Hyvinkäälle.  Luokka oli 110cm.  Ponin paperit ja luvat kaikki kunnossa, mutta tyttö liian nuori.  Ohje oli vaan että jos joku kysyy, niin muista olla 12v.

Rosalla oli Sitta niminen hieno poni.  Ponilla oli ennen näitä kansallisia Rosalla: 40starttia joista 28 voittoa ja lähes loput sijoituksia.  Super poni.

Matkalla selitin että nyt on ihan samanlaiset kisat kuin missä vaan.  Rata on jotain 80cm ja tosi helppo.  Ainoa ero on että nyt kun voittaa niin saa rahaa.  Ei: kaviokoukkua, harjaa, riimunarua, vaan rahaa.

Koko matkan Rosa kysyi; saako sen siinä kun ruusukkeet jaetaan vai miten sen saa.  Saako rahan pitää ihan itse.  Puheista pystyi päättelemään: että hyvä täytyy olla jonkun tänään jos Sitan ja Rosan meinaa voittaa.

Vaikea homma oli pitää koko ajan Rosa erillään muista ja puhua kuullutusten päälle.  Ei saanut jäädä kiinni iästä muille.  Ei omalle tytölle siitä ettei olekaan 80cm luokka vaan 110cm.  Onneksi Rosa oli vielä niin pieni ettei osannut vielä lukea.

Kisa alkoi.  Sitta lensi ja kääntyi kuin hyrrä.  Upea rata ja paras iso poni ratsukko oli Rosa ja Sitta.

Kun tuli palkintojen jaon aika, niin ilmoitti minulle ettei menekään ponilla palkintojen jakoon vaan jalan.  Mikäs siinä ajattelin - opetetaan myöhemmin voittajahevosen merkitys olla palkintojen jaossa.  Sen verran tyttöäni tunsin että ajattelin; tässä on nyt joku juttu kun noin sanoi.

Palkinnot jaettiin ja Rosalle annettiin ensin ruusuke ja sitten kirjekuori.  Kätteli tyylikkäästi jakajat.  Katsoi heti kuoreen sisälle.  Nappasi rahat taskuun ja livahti seremonioista aidan alta jäätelökioskille.  Oli niin nopea että ehti vielä riviin takaisin ennen kuin viimeiselle annettiin ruusuke.

Pokkasi ja tuli nyt virallisesti pois.

Iästä meinasi tulla myöhemmin ongelma
 

Jos joku väittää etten osaa ratsastaa, niin mitä tämä sitten on.  Kädet alhaalla ja kontrolli elämään.

Meni kyllä aika monta vuotta ennen kuin joku lapsistani opetti että ohja menne Juha pikkurillin ja nimettömän välistä.  Nippelitietoa vai mitä?  Tärkeämpää on että osataan tehdä laukanvaihtoja jokaisella.

En kyllä ole ratsastaja missään nimessä!
Uskon kuitenkin ja ainakin haluan olla hevosmies.
Tärkeintä minulle on että hevosen on hyvä olla ja sitä kohdellaan oikein.

Video Ronja Kylpy 10.06.2009

Joulu 2009